Juhannustaijat ovat kansanperinteenä tunnettua keskikesän jäännitystä lisääviä, sukupolvilta toisille kulkeneita loitsuja ja taikoja. Tämä ”pakanakansa” pohjolassa on asunut vuosisatoja, uskoen taikuuteen, metsän henkiin, uhrikivillä tehtäviin uhrauksiin paremman kalaonnen ja terveyden tähden.

Keskikesän juhlan aikaan halajamme saada selville tulevan sulhon kasvot.
Lähtisitkö keräämään 7 eri kukkasta tyynyn alle, ja voit unessa nähdä tulevan sulhosi. Käy kurkkaamassa kaivoon tai lähteeseen ja näe siellä rakkaasi kuvajainen. Mene kierimään kasteiselle niitylle ilman rihman kiertämää ja niityn omistaja tai ajatuksesi täyttävä mies joutuu pauloihisi. Älä unohda juhannssaunaa, vihdan heittoa katolle, tai kipaista kolmen tien risteykseen ja lakaista jokaisen tien; sulhanen tulee vastaan, jos ei tule, niin ensivuonna uudelleen. Kuten näkyy, perinteisesti moni taika tehdään alasti.. taataanko sillä vieläkin parempi onni?

Osa teistä tietää, ja osalle uutena tietona tulee että olen eronnut pitkästä liitostani kevään aikana. Elämä johtaa, kahden ihmisen yhteinen päätös kääntää uusi sivu tai kokonainen kappale. Hurjan kipeä päätös kuukausia sitten on nyt jo näyttänyt kuinka niitä ovia ilmestyy paikkoihin mihin niitä ei uskonut tulevan. Uutta parisuhdetta ei tämä rouva juuri nyt kaipaa (minusta on hullua että olen loppuikäni rouva, ruksin laittaminen kohtaan [eronnut] tuntuu äärimmäisen typerältä ja lokeroivalta. Kukapa meistä ei olisi joskus elämässään eronnut. Koko ajatus naurattaa juuri nyt).

Tässä juhannuksen lähestyessä mietin näiden juhannustaikojen merkitystä nykypäivän sinkkunaisille. Minusta niityllä alasti juokseminen ja kieriminen voisi olla ihan ilman taikojakin vallan hauskaa. Varmasti tulisi mieleen painuva juhannus, ei sekottuisi keskenään keskikesän juhlat, olisi jotain mitä kiikkustuolissa muistella. Muistella kuinka olin kahjo 35v eronnut nainen, juoksin alasti niityllä, keräsin kukkia ja etsin sitä kaivoa minne kurkata. Ei nykypäivänä ihan helppoa. Vai riittääkö jos kurkkaa kunnan harjulla sijaitsevaa pohjavesipumppaamoa? Vai onko sopivampaa että eronnut nainen käy jätevedenpuhdistamolla? Kuinka nämä taijat taipuu nykypäivään? Entisaikojen taijat on tarkoitettu kuitenkin niille puhtaan valkoisille, viattomille neidoille jotka sitä tosirakkauttaan etsivät.

Me eronneet tiedämme, että se tosirakkauskin voi olla tilapäistä, ja uusi tosirakkaus tulossa. Tai toisinaan se vanha tosirakkaus roihahtaa uudelleen. Kukapa tietää. Kristallipallo olisi mukava, mutta meneekö jo aivan eri taikuuteen.

Toivotan jokaiselle rakkautta kaipaavalle antoisaa keskikesän juhlaa.
Miksi et tekisi tästä juhannuksesta erilaista, iloista, hassua, kahjoa, ja taikuutta täynnä olevaa muisteltavaa.
Kukapa tietää, mitä siitä voi seurata.

-Piia

p.s. muistakaa että luonnossa on nykyisin paljon riistakameroita. Voi olla että löydät sulhosi nykytekniikan kautta. Voin vain kuvitella sen miehen ilmeen jonka riistakamerassa juhannusyönä kierii alaston nainen.